Muistathan valita tarkkaan myös maalaustarvikkeet? Lue asiantuntijan vinkit!

Iso osa kodin remonteista on sellaisia, jotka kannattaa suosiolla jättää asiantuntijalle. Kodin maalaustyöt ovat usein kuitenkin sellaisia, joita suuri osa meistä pystyy hoitamaan. Usein maalausprojektia ja siihen liittyviä hankintoja mietittäessä mielenkiinto keskittyy täysin maaleihin, ja maalaukseen liittyvät tarvikkeet jäävät vähemmälle huomiolle. Tässä artikkelissa keskitymme nimenomaan maalaustarvikkeisiin, sillä pääsimme haastattelemaan todellista asiantuntijaa, GP-tukun Jari Grönberg lupautui kertomaan parhaimmat maalausvinkit maalausprojektia suunnitteleville. 

  teräslasta  

Hei Jari, kiitos että ehdit haastateltavaksi! Kertoisitko aluksi meille yrityksesi tarinan?

Kiitos! GP-tukku, eli viralliselta nimeltään Maalaustarviketukku
Oy Grönberg & Palomaa Ab on maalaukseen ja remontointiin keskittyneiden tuotteiden maahantuoja. Yrityksellämme on todella pitkät perinteet, itse olen ollut mukana jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan, mutta alun perin yrityksen juuret juontavat aina 1950 -luvun lopulle. Tämä näkyy päivittäisessä toiminnassamme, sillä pitkän yhteistyön kautta osasta asiakkaita on tullut jopa ihan henkilökohtaisia ystäviä, joiden kanssa pidetään yhteyttä myös työn ulkopuolella. 

Tällä hetkellä toimipaikkamme sijaitsee Helsingin Lauttasaaressa, ja maahantuomiamme tuotteita myydään maali- ja rautakaupoissa ympäri Suomen. Yhteistyökumppaneina meillä ovat kaikki keskustukkuliikkeet, joten tuotteiden jakelupuoli on on hyvin kunnossa sitä kautta. Toimintaamme kuuluu siis maahantuonti, mutta myös tuotteiden oma valmistus tarvittaessa, eli kaikki erikoisemmatkin tuoteversiot onnistuvat. Voisin melkein luvata, että ainakin 90% kaikista meille tulevista uusista tuotetoiveista on sellaisia, jotka pystymme toteuttamaan, joko itse tekemällä tai sitten tehtaalta toimitettuna. Aikaa tähän saattaa luonnollisestikin mennä hieman pidempään, mutta siis jos jotain ei löydy niin asia pyritään aina järjestämään!

Maalausvinkit

Kertoisitko vielä hieman tarkemmin tuotevalikoimastanne?

Maahantuomme saksalaisen Makon tuotteita sekä Orkla Housecaren Spekter -tuotteita. Molemmat tuotemerkit ovat erittäin tunnettuja ammattilaisten keskuudessa, ja uskaltaisin väittää, että kyseisten tuotemerkkien suhteen tuotevalikoimamme on ehdottomasti markkinoiden suurin. Molempien tuotemerkkien kanssa on hienoa tehdä yhteistyötä, sillä he panostavat erittäin suuresti tuotteiden ergonomiseen muotoiluun ja ympäristöystävällisyyteen. Tehtaiden tuotteet lähtevät meille joka viikko aina tiistaisin, eli pystymme toimittamaan erikoistuotteetkin todella nopealla aikataululla. Kaikki hinnastostamme löytyvät tuotteet pystymme toimittamaan suoraan varastoltamme.

Aika usein tulee sellaisia tilanteita, että eri liikkeiden yrityspalvelut saavat tarjouspyynnön esimerkiksi joltain maalausyritykseltä, jolloin myyjäliike välittää tarjouspyynnön eteenpäin suoraan meille. Tällöin yrityspalvelun työntekijät säästävät todella paljon aikaa, ja he voivat kauttamme saada tarjouksen, jossa olemme valmiiksi miettineet heidän asiakkaalleen sopivan tarjouskokonaisuuden. Eli ajansäästön lisäksi he saavat myös asiantuntemuksemme käyttöönsä.

Millaiset maalausvinkit antaisit sellaiselle henkilölle, joka suunnittelee maalausprojektia?

Ensinnäkin, kannustaisin kaikkia tarttumaan toimeen ja toteuttamaan remontointiunelmat! Liian usein näitä asioita lykätään ja lykätään. Kannattaa muistaa, että oman kädenjäljen näkeminen omassa kodissa on erittäin miellyttävää, ja se motivoi yleensä tekemään jopa aina hieman lisää.. Itse olen aina ollut mukana omissa ja tuttavien remonttiprojekteissa ihan vaan tekemisen ilosta. Tämä on samalla tarjonnut mahdollisuuden testata omien tuotteideni toimivuutta ihan käytännön tasolla.

Toinen tärkeä asia on se, että panostakaa laatuun maalien lisäksi myös maalaustarvikkeiden hankinnassa. Liian usein mennään sillä asenteella, että maaleista ollaan valmiita maksamaan satoja euroja, mutta tarvikkeiden suhteen ollaan valmiita tyytymään siihen ”parin euron telaan”. Hyvillä välineillä toteutettu maalaustyön tuottaa myös laadukkaan lopputuloksen. Siinä missä maalit ovat muuttuneet, myös esim. siveltimien harjakset ja maalaustelan nukka on kehittynyt. Yhdellä telalla ei kannata mennä eteenpäin, markkinoilta löytyy mikrokuitua, sileää pintaa, joku teloista on erityisesti ulkoseinien maalaukseen.

Laadukkaiden välineiden hankinnan lisäksi muista myös välineiden huolto. Älä heitä välineitä pois, vaan pese maalaustelat ja käytä niitä uudestaan. Liian helposti välineet heitetään suoraan roskikseen, vaikka niiden käyttöikää olisi oikein huollettuna valtavasti jäljellä. Itselläni on omassa käytössä laatikko, johon olen hankkinut todella laadukkaat maalaustarvikkeet, ja niillä välineillä on hoidettu jo ainakin kymmenen eri kohdetta. Eli vielä yhteenvetona, panosta tarvikkeiden laatuun ja huoltoon, se maksaa itsensä takaisin takuuvarmasti!

Suuri kiitos Jarille haastattelusta!

Haluatko oman yrityksesi esittelyn sivuillemme? Ota yhteyttä niin teemme haastattelun!

Kilpailuttamalla remonttihankintasi  Rautakauppias.fi -palvelussa, saat:
  • parhaan hinnan
  • tarjouspyyntösi helposti usealle eri tarjoajalle
  • valmiiksi mietityn tarjousmuodon, jolloin sinun ei tarvitse miettiä tarjouspyynnön sisältöä
  • mahdollisuuden pohtia rauhassa sitä, minkä tarjouksen valitset

Tämä kaikki on sinulle täysin ilmaista, eikä tarjouspyynnön jättäminen sido sinua mihinkään.