5 vinkkiä lumilingon hankintaan

Kodin talvihuolto on tehty onnistuneesti, ja talven juhlapyhät on otettu vastaan. Vuosi vaihtui ja yksi vuodenvaihteen isoista keskustelunaiheista oli muutaman päivän aikana tullut reipas lumimyräkkä. Kaupunkien aurauskalusto tekee parhaansa teiden ajokelpoisena pitämiseksi, ja näiden arjen sankarien ansiosta työmatkat taittuvat hieman kivuttomammin. Mutta mikäs on tilanne talojen pihoilla? Lumilinko voisi olla hankintalistalla?

Lumikolat on jokaisessa kodissa kaivettu esiin (plus lumilapiot, joilla kaivetaan ne kaupungin lumiaurojen auraamat lumikasat pois), ja kirpeiden pakkasaamujen rutiiniksi on taas muodostunut pihan lumityöt. Joka ikinen vuosi lumimyräkän jälkiä kolatessa tulee mieleen yksi kysymys: “pitäisikö se lumilinko sittenkin hankkia?”. Niin, pitäisikö?
 
Ennen ostoksille ryntäämistä kannattaa istahtaa hetkeksi alas. Jos ensin tarkastellaan tilastoja: lyhimmillään talvinen lumipeite on esim. Jyväskylän korkeudella kestänyt 47 vuorokautta (vuonna 2019) ja pisimmillään 197 vrk (talvella 1980-81). Keskimäärin lumipeite kestää 148 vrk. Nämä tiedot on poimittu Ilmatieteen laitoksen sivuilta. Jos heitetään todella karkea arvio, että noin joka viides päivä uutta lunta sataa sen verran, että kolaushommiin joudutaan, niin keskivertotalven aikana lunta päästään kolaamaan 30 kertaa. Jos kolauksessa menee 30 min/kerta, niin keskimääräisen talven aikana tulee lunta kolattua yhteensä 15 tuntia. Eli mieti ensin, kannattaako lumilingon hankinta ajansäästön näkökulmasta.
 
Lumilinko
5 vinkkiä lumilingon hankintaan
Jos päätät, että selän välilevyt ja pääkoppa/fyysinen kunto eivät oikein enää kestä lumitöitä, kannattaa ehdottomasti harkita lumilinkoon investoimista. Tässä artikkelissa puhutaan siis perus-omakotitaloon soveltuvasta lumilingosta, ei mistään järeämmästä, traktorin perässä vedettävästä mallista. Ennen hankintaa ota huomioon nämä 5 asiaa:
 
1. Pihan koko
 
Jos sinulle riittää se, että saat pihallesi aurattua käytävän kävelyä varten, ei missään tapauksessa ole järkevää ostaa liian järeää mallia. Sähkömoottorilla varustettu laite riittää tässä tilanteessa oikein hyvin. Jos pihassa on vähänkin enemmän kokoa niin kannattaa panostaa polttomoottoriversioon.
 
2. Oletko valmis tekemään lumilingon huoltotoimenpiteet?
 
Kyllä, lumilinkokin vaatii ajoittaista huoltoa. Varsinkin polttomoottoriversiossa on säännöllisin väliajoin tarkistettava sytytystulpat, moottoriöljyt, rengaspaineet ja suojukset. Suurimmalle osalle meistä nämä ovat varmasti ihan mukavaa pikku näpertelyä, mutta jos ajatus tuntuu vieraalta, niin kannattaa kolata piha ihan perus-lumikolalla.
 
3. Yksivaiheinen vai kaksivaiheinen lumilinko?
 
Tähän asiaan tulet törmäämään, kun etsit juuri itsellesi sopivaa mallia. Jos vähän vedetään mutkia suoraksi, niin yksivaiheinen lumilinko kerää lumen ja heittää sen välittömästi laitteesta ulos. Kaksivaiheinen lumilinko taas keräämisen jälkeen jauhaa lunta osiin ja sen jälkeen vasta viskoo lumet pihalle (ja hieman pidemmälle kuin yksivaiheinen lumilinko)
 
4. Telat vai kaksi pyörää?
 
Nyrkkisääntönä tähän voidaan todeta, että pyörällinen versio on kevyempi kääntää, mutta teloilla varustettu versio vetää linkoa varmemmin eteenpäin. Pyörälliset versiot ovat yleensä halvempia.
 
5. Testaa lumilingosta lähtevä ääni
 
Tässä ominaisuudessa on suuria eroja lumilinkojen välillä. Ei välttämättä kovin kriittinen asia, mutta monelle meteli voi tulla yllätyksenä. Kannattaa siis ottaa selvää myös siitä, kuinka voimakas ääni lumilingosta lähtee.
 
Paljonko lumilinko sitten maksaa? Hintahaarukka on todella laaja, jo 500€:lla saat sellaisen mallin, jolla pihapolun saa pidettyä kunnossa. Hintahaarukan toisesta päästä löytyykin sitten jopa yli 5000€ maksavia malleja, joissa laatutietoisimmankin kuluttajan vaatimukset täyttyvät.  saat sellaisen mallin, jolla pihapolun saa pidettyä kunnossa. 
 
Näillä vinkeillä kohti kevättä 🙂
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp
Kilpailuttamalla remonttihankintasi  Rautakauppias.fi -palvelussa, saat:
  • parhaan hinnan
  • tarjouspyyntösi helposti usealle eri tarjoajalle
  • valmiiksi mietityn tarjousmuodon, jolloin sinun ei tarvitse miettiä tarjouspyynnön sisältöä
  • mahdollisuuden pohtia rauhassa sitä, minkä tarjouksen valitset

Tämä kaikki on sinulle täysin ilmaista, eikä tarjouspyynnön jättäminen sido sinua mihinkään.